Tiede ja henkisyys

Lauri Blomberg
Tuskin kukaan verkossa aktiivinen ateisti tai uskovainen on voinut välttyä tieteen ja uskonnon vastakkainasettelulta verkon keskusteluareenoilla viimeisen vuosikymmenen aikana. Ateistiaktiivit Dawkins, Hitchens ynnä muut ovat nostaneet esiin näkökulmaansa kiivaasti — ja usein tuloksettomasti.

Rationalisti saattaisi määritellä yksinkertaisetusti, että tiede tarkoittaa uskomusten kyseenalaistamista, kun taas uskonto on kyseenalaistamatonta uskomista. On helppo ymmärtää, että jotkut kokevat termien olevan täysin toisensa poissulkevat. Vastakkainasettelua ei myöskään helpota lainkaan se, että länsimaisen tieteen alkaessa kehittyä 1600-luvulla, kirkko pyrki polttamaan sen kehtoonsa. Vieläkin monet uskovaiset näkevät tieteen kyseenalaistavan heidän koko maailmankatsomuksensa perustan. Vastakkainasettelulle vaikuttaa siis olevan selkeät filosofiset sekä historialliset perustat. Mutta se ei tarkoita että vastakkainasettelu olisi ainut mahdollinen tapa nähdä tilanne.

Termeillä tuntuu olevan monia määritelmiä, ja usein vastapuolesta luodaan olkiukko tai ainakin keskitytään vain huonoihin puoliin. Näin ollen termien määrittely on ainut mahdollinen lähtökohta rakentavalle tutkimukselle aiheeseen.

Mitä on tiede?

Tiede lähtee juurimmiltaan jostain ongelmasta tai kysymyksestä. Ongelma tai kysymys on usein selkeä ongelma, joka vaivaa meitä. Toisaalta se voi myös olla haaste matkalla kohti jotain visiota, jota emme vielä osaa toteuttaa. Ongelmaa tai kysymystä halutaan pohtia tai tutkia tarkemmin, ja tämän perusteella esitetään jokin veikkaus ratkaisuksi. Sitten testataan toimiiko ratkaisu kuten oletettiin. Ja jos se ei toimi, se hylätään. Toki tiede on nykyään huomattavasti menetelmällisesti kehittyneempää, mutta tämä on tietellisen metodin perusajatus.

Veikkausten tai ratkaisujen keksimiseen ei ole mitään valmista kaavaa. Einstein kehitti suppean suhteellisuusteoriansa seurauksena ajatuskokeelle siitä, millaista olisi ratsastaa fotonilla. Myös Galileon väittämää siitä että kappaleet putoavat kohti maata samalla nopeudella riippumatta niiden massasta pidetään yleisesti ajatuskokeen seurauksena. Joskus taas ongelmaa voidaan lähestyä Edisonin tapaan ja koittaa systemaattisesti kaikkia vaihtoehtoja kunnes löytyy se, mikä toimii.

Lukuisat kokeet voivat tehdä hypoteesista entistä uskottavamman, mutta testaus ei ikinä voi varmistaa että jokin teoria on täysin aukottomasti tosi. Toisaalta, yksikin rehellinen koe joka osoittaa, ettei jokin hypoteesi päde, kumoaa sen. Luonnonlait eivät tunne poikkeuksia. Näin ollen mikään määrä todistamista ei riitä teorian hyväksymiseksi, mutta toisaalta teorian on kestettävä kaikki yritykset kumota se.

Tieteen filosofi Karl Popper tiivisti, että tieteen menetelmä on rohkeiden arvausten ja ankarien kumousyritysten menetelmä. Seuraavat ovat neljä keskeistä peruspilaria, joille koko tieteellinen asenne nojaa.

Tarkkuus on keskeistä tieteessä. Yksi pseudotieteen tunnusmerkeistä on epämääräiset väittämät, joita ei sitten niiden epämääräisyyden vuoksi voida todistaa vääriksi. Lause ei voi olla tieteellinen, jos siitä ei ole johdettavissa selkeitä päätelmiä, joita voisi yrittää todistaa vääräksi.

Tieteellinen rehellisyys tarkoittaa sitä, ettei ajattelija sitoudu mihinkään väittämäänsä tunnesyistä, vaan katsoo pelkästään sitä, vastaako väittämä empiirisesti havaittavissa olevaa todellisuutta jättämättä mitään asiaankuuluvia osia siitä huomiotta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että aktiivisesti kyseenalaistaa omia uskomuksiaan pyrkien kumoamaan ne.

Uteliaisuus, eli halu lisätä omaa ymmärrystä ja oppia uutta, on keskeinen tiedettä eteenpäin vievä voima. Ja usein mitä enemmän oppii, sitä mielenkiintoisempia kysymyksiä havaitsee.

Skeptisyys tarkoittaa ymmärrystä siitä, ettei kartta ikinä vastaa maastoa jota se kuvaa. Samalla tavalla tieteelliset teoriat eivät kuvaa suoraan todellisuutta. Ne ovat vain työkaluja, joita olemme kehittäneet pystyäksemme ennustamaan todellisuutta paremmin.

Mitä on henkisyys?

Henkisyydestä puhuttaessa törmätään usein samaan ongelmaan kuin politiikassa tai psykologiassa. Puhe aihepiiristä on niin epäselvää, ettei siitä voida eristää mitään selkeitä tai ainakaan tarkkoja väittämiä. Käsiteltäviin aiheisiin liittyy usein myös niin voimakkaita tunnelatauksia, että asioiden pohdinta rauhallisesti useista näkökulmista on hyvin vaikeaa. Tämä vaikeuttaa tieteellistä keskustelua, joka olettaa että väitteet suuntaan tai toiseen olisivat loogisia ja empiirisiin havaintoihin pohjautuvia. Impulsiivinen tunnereaktio tarkkuutta vaativassa keskustelussa estää rationaalisen tieteellisen keskustelun. Tunnereaktio kertoo vain henkilön sisäisestä maailmasta, ei empiirisesti havaittavasta, objektiivisesta todellisuudesta.

Tieteellisen ajattelun soveltamiselle arkielämän konflikteihin on muitakin esteitä. Kilpailevien väitteiden testaaminen edellyttäisi periaatteessa identtisiä testausolosuhteita. Tämä ehto ei voi ikinä täysin toteutua ihmisistä puhuttaessamme, koska jokainen meistä näkee maailman hieman eri tavalla, ja siten reagoi ärsykkeisiin eri tavalla. Et voi selittää syntymästään sokealle mitä vihreä on. Tietyt asiat voidaan ymmärtää vain oman kokemuksen kautta. Näin ollen sosiaalisissa tarpeissa maailman selittämiseen joudumme turvautumaan paljon karkeampaan metodiin: siihen minkä havaitaan toimivan.

Kun puhun henkisyydestä en tarkoita mitään kirkkoa tai muuta organisoitua uskontoa. Niissä seuraajien väärinkäsitykset sekä organisaation ylläpitämisen vaatimukset ovat muodostaneet tapaperinteitä ja instituutioita. Viittaan henkisyydellä vain ja ainoastaan niihin henkilökohtaisiin oivalluksiin ja kokemuksiin, joita kenties uskontojen perustajat kokivat, ja jotka ovat avoimia jokaiselle niitä tavoittelevalle.

Uskomukset, rationaalisesti

Jos vaikkapa uskon, että kaikki ihmiset ovat ilkeitä mulkvisteja, käyttäytymiseni luultavasti saa aikaan reaktioita ihmisissä, jotka vahvistavat tätä näkemystäni. Jos taas uskon, että ihmiset ovat pohjimmiltaan hyvää tarkoittavia, minuun todennäköisesti suhtaudutaan paremmin. Näin kaikki ihmisten uskomukset saattavat vahvistaa itseään. Kumpikaan näistä esimerkin uskomuksista ei ole enempää tai vähempää tieteellisempi tai todempi kuin toinen. Jos päätän muokata käytöstäni toisen mukaiseksi, tulen ohjaamaan tiettyyn suuntaan niitä tuloksia joita synnytän vuorovaikuttaessani ihmisten kanssa. Voin esimerkiksi iskeä vasaralla isoäitini posliinimukia tai sitten voin käyttää vastaraa talon rakentamiseen. Tiede ei sano mitään siitä, kumpi minun pitäisi valita: se vain informoi valintojen todennäköisistä seurauksista.

Uskontoihin on liitetty monenkaltaisia käsityksiä yksilöstä ja hänen suhteestaan ympäristöönsä. Näistä käsityksistä tapaa seurata tietynlainen ymmärrys hyvästä ja huonosta, eli moraalista. Jos esimerkiksi uskon olevani yksin tässä kylmässä maailmassa, on täysin oikein tehdä mitä minun tarvitseekaan selviytyäkseni. Jos universumi taas toimii siten, että jokin valkopartainen ukko katselee pilveltään kaikkea pahaa mitä teemme ja rankaisee siitä, on kai paras toimia hänen tahtonsa mukaan. Jos taas olen erottamattomasti osa tätä yhtä kokonaisuutta (yhteistä todellisuutta) ja se miten vaikutan ulospäin heijastuu myös itseeni, seuraa tästä täysin erilainen moraalikäsitys.

Väittäisin, että kolmesta esitetystä viimeinen on filosofisesti perustelluin tapa käsittää oma suhteensa universumiin. Ensimmäinen on henkinen näkemys samalla tavalla kuin aavikko on ekosysteemi. Toinen taas määrittelee moraalin pelkästään rangaistuksen pelon varaan.

Henkinen elämä ei ole sitä, että väittää olevansa yhteydessä korkeampiin voimiin tai olevansa muita valaistuneempi. Henkinen elämä on sitä, että ammentaa viisautta kehittyneistä oivalluksista omasta itsestään sekä omasta suhteestaan johonkin itseään suurempaan, ja pyrkii elämään elämäänsä linjassa näiden kanssa. Tavoittelee hyveellistä elämää, mitä se kullekin nyt tarkoittaakaan.

Synteesi

Tiede on pyrkimys luoda malleja, jotka tuottavat ennustettavia tuloksia. Henkisyys on kysymys, joka ohjaa meitä katsomaan sisäämme ja miettimään mikä minulle on lopulta merkityksellistä. Näiden välillä ei ole sellaisenaan mitään ristiriitaa.

Mikä tahansa tieteellinen tutkimus ja sen tulosten soveltaminen perustuu aina jollekkin näkemykselle siitä mikä on merkityksellistä. Uskonto ilman kritiikkiä on vain lauma tyhmiä lampaita joita heidän paimenensa rahastaa. Eivätkö tiede ja henkisyys ole paremminkin saman asian kaksi eri puolta? Autoa ajaessa minun on osattava paitsi käyttää autoa myös ymmärrettävä jotain ympäristöstäni sekä tiedettävä mihin olen menossa.

Kommentoi

%d bloggaajaa tykkää tästä: